tiistai 8. huhtikuuta 2014

PÄÄSYKOKEET

Blogi on nyt jääny vähän vähemmälle huomiolle, eikä syyttä. Lähes heti Leipäjonoballadin hautajaisten jälkeen alkoi Timo Ruuskasen pari viikkoinen intensiivinen klovneriakurssi jonka jälkeen vietimme 3 viikkoa Outokummussa kuvaamassa heidän sekä Markku Pölösen kanssa yhteistyössä Roomeoon ja Juuliaan perustuvaa lyhytelokuvaa petos joka saa tuotapikaa ensi-iltansa.

Lupaamme kirjoittaa viellä viimeiset kuulumiset ennen koulun loppua, mutta nyt on tärkeämpää informaatiota eli PÄÄSYKOKEET LUKUVUODELLE 2014-2015 sijoittuvat ensi kesäkuulle.

Haku on auki NYT!

Lisätietoja facebookista tai pkky:n sivuilta

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

"Kokoelma huteria karrinsiltoja" (tai Mietteitä ensi-illan jälkeisistä fiilingeistä)

Reality-sarjamme Ra(a)jarikko jatkuu!

Edellisessä jaksossa koettiin suuria tunteita ja juonenkäänteitä, kun kauan odotettu ensi-ilta koitti vihdoin ja viimein lauantaina. Tätä iltaa varten oltiin treenattu ja hinkattu, hikoiltu ja hajoiltu ja nyt oli aika laittaa ryhmämme ensimmäiseen tulikokeeseensa. Kunnolliseen draaman kaareen kuuluu aina jonkinlainen ihme: tässä tapauksessa voidaan puhua kuuluisasta ensi-illan ihmeestä. Kun yleisöstä kuului ne ensimmäiset naurunhörähdykset, armoton jännitys alkoi muuttua itse kullakin hurjaksi esiintymisadrenaliinipärinäksi. Kun ensimmäiset naurunhörähdykset muuttuivatkin väliaploodeiksi, kaikki tunsivat sen: tällä lavalla kipinöi. Kipinöintä eivät aiheuttaneet spottivalot, eikä valopöytä, vaan meidän nuoret hurjat Ra(a)jarikot.

Kaikki meni aika lailla nappiin: yksikään valo ei räjähtänyt, kaikki vaihdot sujuivat sutjakkaasti, replat pysyivät päässä ja tulivat sieltä myös ulos. Vain yksi puhelin soi backstagella.

Ensi-illan ihme oli tapahtunut.

Monesti, kun näyttelijältä kysytään, että miksi hän näyttelee, vastauksesi saattaa saada: "Koska näyttämöllä minä elän". Ensi-illan jälkeen ymmärsin, mitä se todella tarkoittaa. Se on sitä, kun backstagella oma sydän hakkaa kahtasataa ja hiki valuu pitkin otsaa. Kyse ei ole kuitenkaan pelosta, päinvastoin: silloin tietää olevansa valmis antamaan kaikkensa, päästämään kaiken valloilleen suuren yleisön edessä. Sitä suorastaan anelee pääsevänsä tekemään. Jos sen jälkeen vielä hengittää, siitä tietää todella olleensa elossa, oli yleisön reaktio mikä hyvänsä.

Tietenkin kun tällainen superpaukku on annettu, se nostattaa riman aika korkealle tulevia esityksiä ajatellen. Toisaalta, rimat on tehty ylitettäviksi ja rajat rikottaviksi. Joku viisas heppu sanoikin, että "nomen est omen": teatteri Rajarikon nimi on enne. Sen lisäksi, nyt kun tiedetään, että yksi yleisöllinen on pitänyt tästä, omaan tekemiseensä uskoo entistä enemmän.
Joku voisi puhua tästä eräänlaisena keskiaikaisen linnan puolustamisena. Omaa linnakettaan (esitystään) on vakuuttavasti puolustettu (esitetty) ensimmäiselle hyökkäysaallolle (yleisölle). Tästä eteenpäin linnakkeen on pidettävä pintansa myös tulevien aaltojen edessä, aina vain kovemmalla tarmolla kuin edellisellä kerralla.

Mutta jotta rajoja voidaan rikkoa, jotta omaa linnakettaan voi puolustaa ja jotta voi antaa kaikkensa näyttämöllä, sitä ennen täytyy olla voimissaan. Virve Rosti voisi sanoa oman tulkintansa asiaan, mutta meidän voimistuminen tapahtui lähinnä parin päivän miniloman muodossa. Miniloma päättyi tänään, kun porukka lämmitettiin tulevaa kuusipäiväistä koitosta varten henkilökunnan näytöksellä. Sehän meni... buenosti. Hyvin buenosti totta puhuen. Yleisöä oli vähän, mutta mokomat tykkäsivät kovasti. Voipi olla, että Gogol Bordellon mustalaispunkilla saattoi olla omat näppinsä sopassa.
"Voipi olla, varma en ole."
Tärkeintä on nyt kuitenkin, että porukka on valmis suurinta koitostaan varten.

...vai ovatko? Miten käy Ra(a)jarikkojen, kun heidät laitetaan seitsemän esityksen päivittäiseen tulikokeeseen? Unohtuuko replat? Kipinöikö lavalla muutkin kuin upeat näyttelijäkolleegat? Onko Ra(a)jarikon nimi todella enne? Se selviää realitysarjamme seuraavissa jaksoissa!

Näihin kuviin (tai niiden puutteeseen), näihin tunnelmiin. Loppuun hieman aiemmin mainittua Gogol Bordelloa, jos sen svengi tarttuisi muihinkin.

http://www.youtube.com/watch?v=c8BLPJOZ1sU

- Karri "Hutera Karrinsilta" Kejonen

lauantai 18. tammikuuta 2014

18. tammikuuta: Uuni lämpeni, uuni oli kuumana, uuni on TULESSA

Se ois kuulkaa dudet ja dudettesit sillä tavalla, että tänään on kauan odotettu ensi-iltapäivä! Jummijammi kun innostuttaa, ei meinannut yöunista tulla mitään. Outoja unennäkyjä, katkonaista nukkumisen ja pyörimisen sekaista yöpuuhaa sekä korkeat odotukset tulevasta. On nää Leipäjonoballadin esitykset, on audiovisuaalista rokkitoimintaa ja ties mitä.

Pää ei toimi nyt yhtään. Kahvia. Olen useasti todennut tämän, mutta väitän että Led Zeppelin (soi tässä taustalla) on maailman paras bändí, kun ottaa yleisen otoksen kaikista maailman orkestereista. Asiaan.

Joululomat tulivat koko ryhmärämälle tarpeeseen. Loppiaisen jälkeen emme ole muuta tehneetkään, kuin olleet Urkan uumenissa treenaamassa ja hiomassa LJB:ta lopulliseen kuosiinsa. Oksantyngät on hakattu rungosta irti, kaarna on poistettu ja muu mäski huuhdottu viemäristä alas.

Tää Kashmir vie vaan mukanaan, ei voi mitään.

Kokeilen Queenia. Innuendo-levyn avausraita, kantaa samaa nimeä.

No nyt. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet armotonta treenausta. Heti aamusta Urkkaan tekemään näyttelijäntyöllisiä harjoitteita, jotka edesauttavat avaamaan lukkoja heittäytymiseen ja kanssaihmisten aistimiseen (parviharjoitus, bodymaailmanparasjuttukoskaanjazz) sekä joogaa. Voi loiri kun tää poika tykkääkin joogasta. "Sisäinen zen" tulee liki saavutettua, henki kulkee ruhjotuissa keuhkoissa ja ajatus on kirkas sekä keskittynyt. Hyviä hommia nämä tällaiset. Näiden harjoitteiden jälkeen olemmekin sitten lähteneet menemään Leipäjonoa järjestelmällisesti läpi. Muutamia täysosumia on tullut koettua, osa sitten on mennyt rutiininomaisen leipääntymisen ja muiden epäkeskittymistä ruokkivien tekijöiden takia hieman puihin. Mutta vain hieman. Mitään totaalisia katastrofeja ei ole tullut koettua ja luottamukseni tämän rautaisen ryhmän henkeen ja mentaliteettiin on niin syvä, ettei sellaisia edes tule. Mutta kun tätä näytelmää on vedetty alusta loppuun melkein kaksi viikkoa putkeen niin kyllä siinä jossain kohtaa saattaa hieman väsähtää. Ripustimme eilen illalla Heidi "legendaarinen Bäri" Bergströmin kanssa rajarikkojen kuvat Urkan seinille ja naureskelimme jengin mustille silmänalusille ja silmäpusseille. Allekirjoittanut näytti aivan avohoito-osastolta karanneelta. Joten kova työ on näköjään pyytänyt käsi ojossa veronsa itse kultakin. Palkanmaksupäivänä (kuten tänään, tänään on tilipäivä, jytkyjen jytky (en tue perussuomalaisia, kirj. huom.)) saakin hymyillä ja ilkamoida sitten aivan sydämensä kyllyydestä. Me ollaan valmiita yleisölle, ootteko työ valmiita meille?

Ei tämä esityksen valmistelu ole pelkkään näyttelemiseen rajoittunut. Ihmiset ovat pitkin viikkoa ravanneet Joensuussa sekä muilla lähimailla ja mannuilla hankkimassa ties mitä tilpehööriä ja härpäkettä. Koin jotakin todellisuudesta irtautumisen tunnetta taannoin rautakaupassa, sillä en ole moisessa liikkeessä vuosiin käynyt, viimeeksi penskana porukoiden kanssa hankkimassa jotain kylppärin kaakeleita ja sen sellaisia. Sitten kun tällainen hippi lähtee etsimään niittipyssyyn niittejä niin sormi on suussa ja turvattomuuden tunne tosiasia. Lisäksi ollaan ripustettu julisteita pitkin pitäjää ja tiputeltu flaijereita ihmisten postilaatikoihin. Ihmiset ovat myös uurastaneet valojen asettelun kimpussa, laittaneet lavasteet kuosiin ja luoneet lisäksi väliaikakahvilan sisutuksineen kaikkineen. Tyttölöiden pitää vielä leipoa tänään ja luoja ties mitä. Re-spect-walk.

Lopuksi:

Huh mikä syksy! Lokakuun loppupuolilla legendaarinen Anne Rautiainen tuli völjyymme ja esitteli meille Leipäjonoballadin. Niistä hetkistä onkin sitten tullut opittua työnteosta ja näyttelemisestä ihan vitin paljon. On tullut hajottua, (mie romahdan, Putous-läppä Etelä-Karjalasta!) pudottua alas kuin Ikaros palavine siipineen kuin myös iskettyä itsensä ilmiliekkeihin. Tunne ja intuitio vie, jänteet jätelaatikoihin, järki kylmäkaappiin kaatopaikalle! Olen palava soihtu, täynnä tulta ja tappuraa. Kuukausien kova työ ja ikimuistoiset hetket on nyt niputettu yhden nimikkeen alle. Se sisältää kysymyksiä elämän etiikasta, se esittelee erilaisia ihmiskohtaloita, se koskettaa, se hämmentää, se huvittaa. Se nimike on Leipäjonoballadi. On järkälemäinen ilo kertoa teille, arvon lukijat, että miusta tää on vitin siisti juttu ja kehotan jokaista tulemaan ja katsomaan, mistä myö niin kovin vöyhötetään. En ole profeetta, mutta ennustan tälle illalle sellaista kliimaksista tunnelatausta, jota ei voi ylitseampuvimmillakaan superlatiiviella kuvata. Kyl' näi o. Vittiläin!

Koska miulla on tässä esityksessä Iron Maidenin, ekan koskaan fanittamani hevibändin paita päällä, niin tässä nyt vielä kuunneltavaksi iloinen ralli Dance of Death-levyltä. Gates of Tomorrow. "Trapped in web, but I cut the threads, show you the gates of tomorrow!"
http://www.youtube.com/watch?v=ate6S6_Kvg8

Turkka "I want to inhale smoke!" Kylliäinen.


torstai 16. tammikuuta 2014

Torstai, perjantai, ensi-ilta..

 Eikä tästäkään torstaipäivästä ole jäljellä kuin enää puolet! Kyllä mie tunnustan että vähän jännittää . Silleen hyvällä tavalla, kivasti, ei paniikkia, vielä.

Välillä saattaa olla hieman kaaoksenomainen tunnelma kun Täytyy-tehdä-heti-nyt- tehtäväpinoista tuli kasoja ja tekemistä periaatteessa olisi kaikille vaikka kokoajan. Nyt on kyllä vuorokaudet täynnä teatteria, erityisesti ("yllätyksellisesti") Leipäjonoballadia!  Näytelmän reploja seikkailee ihmisten lauseissa, kohtaukset pyörii ja pyörii ja tän produktion ja harjotusten  myötä jonomuodostelma alkaa olla aika tuttu. Mutta vaikka tää on aika hektistä aikaa, eikä "vapaa-aikaa" hirveästi jää, niin kyllä tämä prosessi tuo enemmän hymyyn heräämisiä ja innosta tärisemisiä kuin päätä seinään ja äkkiä karkuun- asennetta. Haastetta.

Viikon keskeisin sana on ollut  keskittyminen. Keskittymisen lisäksi kohdillaan olevat energiatasot ja kaikki aistit avoinna luo varmasti hyvää pohjaa näyttämötoimintaan. Näitä edellämainittuja ollaankin treenattu eri harjoituksien myötä ja aurinkotervehdyksestä on tullu juttu, jota ilman mie en kyllä ossaa kuvitella enää yhtäkään päivää.

Tässä linkki vielä täälläkin kuusminuuttiseen radiohaastatteluun, johon Heidiä ja meidän ohjaajaa Annea haastateltiin aikaisin tänä aamuna. Siinä kerrotaan mm. tän produktion etenemisestä yhtenäiseksi näytelmäksi. Kuuntele ihmeessä!
http://areena.yle.fi/radio/2136958

Juliste-ilmoituksia näytelmästämme on ilmestynyt viimeaikoina useiden kauppojen ilmoitustauluille+ vähän kaikkialle hetkinä jolloin on ollut sopivasti aikaa kaahata opiston pakulla ympäri Joensuuta. Lisäksi flaijereita on tipahdellut ainakin Niittylahden lähistön postilaatikoihin.

Urkka, meijän harjotus- ja esitystila on siivottu, kellarin kahvio kauniisti sisustettu, kohtauksia hiottu, penkkirivi katsomoon lisätty, vaatteet pesty ja vaikka mitä muuta. Harjoiteltu myös on aina aamuisin ennen läpimenoa. Läpimenosta puheen ollen, ennen tämänpäiväistä läpimenoa  mie voisin tästä häipyä juomaan kupin kahvia (joka on muuten jo varmaan jäähtyny pannuun kun jäin kirjottamaan tätä pitkää ajatuspätkää, blogikirjotusta) ja käydä läpi samalla tänään hinkattua Kurjien yksityiskohtaa itsekseni. Ja sitten syömään.

-Johanna

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Enskari lähestyy lähestymistään


Näytelmämme Leipäjonoballadin ensi-ilta lähestyy uhkaavasti, mutta onneksi meillä alkaa olla paketti jo melko hyvin kasassa.  Joululoman jälkeisen viikon viilasimme yksityiskohtia ja työstimme kohtauksia tarkemmiksi. Viimeiset puvustus-, lavastus-, valo- ja äänisäädöt ovat olleet myös tehtävälistalla. Joka päivä olemme tehneet läpimenon ja saaneet kiinni esityksen kokonaisrytmistä. Joka aamuinen joogahetki ja iltapäivän palautesessiot ovat myös tärkeä osa päivärytmiämme. Koko meidän porukka on majaillut tämän viikonlopun opistolla treenailemassa alle viikon päästä alkavia esityksiä kuumeisesti odottaen.  Olimme myös levittämässä julisteita ympäri Joensuuta hyytävää pakkasilmaa uhmaten. Oman uhraukseni näytelmämme puolesta tein, kun värjäsin vaaleat kutrini eilen porkkananpunaisiksi. Kyseiselle hiustenvärille löytyy täysin looginen selitys näytelmästä. Aamulla peiliin katsoessani kuitenkin pohdin, että kaikkea sitä tulee teatterin takia tehtyä. No, vaihtelu virkistää J

Kaikilla teatterimme jäsenillä on ollut näytelmässämme oman näyttelijäntyön ulkopuolisia vastuualueita. Itse olen ollut eniten mukana puvustuksen ja rekvisiitan kokoamisessa, eli näin ollen Leipäjonoballadin visuaalisen maailman luomisessa. Näyttämökuvamme on melko minimalistinen, joten on tärkeää, että jokainen lavalla oleva elementti on tarkkaan harkittu. Näitä hommia tehdessäni olen oppinut esimerkiksi kokoamaan rakennustelineen, tekemään paperihattuja sekä hiomaan että maalaamaan puupintoja mahdollisimman tehokkaasti. Puvustus- ja lavastusryhmällämme on ollut hulvattomia hetkiä siivotessamme pukuvarastoa, josta löytyy toinen toistaan hämmentävämpiä roolivaatteita ilmeisesti Teatteri Väkivahvan jäljiltä. Olemme etsineet tosin omaankin proggikseemme näyttelijöille kummallisia asuja, kuten mahdollisimman tyylittömiä tuulipuvun housuja ja takkeja.

Palasimme loppiaisen jälkeen lomilta takaisin kouluun ja voin rehellisesti sanoa, että pieni lepo teki hyvää ryhmähengelle ja treenimotivaatiolle. Henkilökohtaisesti ainakin minulle elämä opistolla maistuu taas paremmin, kun sai käydä kotona Helsingissä tapaamassa perhettä ja ystäviä. Vietämme aikaa käytännössä luokkalaistemme kanssa 24/7 ja välillä tuntuu, että minulla olisi 13 sisarusta (niin hyvässä kuin pahassakin). Nämä ihmiset ovat todella perheeni nyt ja tuntuukin hassulta, että jo puolen vuoden kuluttua koulu loppuu ja lähdemme kukin omille teillemme. Minulla on kuitenkin vahva tunne, että moni luokastamme päätyy teatterin pariin tulevaisuudessa tavalla tai toisella ja tulemme varmasti tapaamaan vielä. Juuri tänään sanoin koko luokan kuullen, että sille on varmasti joku merkitys, miten juuri me olemme tutustuneet toisiimme Teatteri Rajarikon jäseniksi haettuamme ja päästyämme.

Leipäjonoballadi näytelmänä on samanaikaisesti koskettava ja hauska. Lavalla nähdään suuri määrä hahmoja, joiden suhtautuminen köyhyyteen ja sen tuottamiin tilanteisiin vaihtelee hiljaisesta hyväksymisestä raastaviin hätähuutoihin. Ryhmäläistemme roolisuorituksia seuratessani saan usein kylmiä väreitä. Olen iloinen ja kiitollinen, kun saan työskennellä näin hienojen ihmisten kanssa ja oppia heidän tekemisestään. Jokainen meistä on kehittynyt näyttelijänä ja kasvanut ihmisenä viimeisen puolen vuoden aikana ja varsinkin tätä näytelmää tehdessämme. Välillä meininki treenisalissa muuttuu keskittyneestä harjoittelusta sekasortoiseksi läpänheitoksi, mutta onneksi ihana ohjaajamme Anne Rautiainen pitää meidät selväpäisinä ja saa meidät kuriin tarvittaessa. Teemme pitkiä päiviä ja varsinaisen opetuksen ulkopuolellekin jää aina paljon itsenäistä puuhaa: repliikkien kertailua muun muassa. Ihmiset ovat illan tullen väsyneitä ja usein melko hysteerisiä.  Olemme onneksi jaksaneet silti tsempata toisiamme ja auttaa tarvittaessa, jos on näyttänyt siltä, että jonkun työtaakka on kasvamassa liian suureksi. Tietysti tulee hetkiä, kun tuntuu, että mikään ei onnistu, otetaan treeneissä takapakkia ja jopa ärähdetään kaverille pikkuasioista. Kaikesta tästä huolimatta uskon ja toivon, että saamme viimeisen viikon aikana hiottua jo nyt toimivasta esityksestämme vielä paremman ja eheämmän kokonaisuuden.

Rosa

maanantai 6. tammikuuta 2014

Viimeisten metrien alku

Loppiainen ja viimeinen lomapäivä. 12 päivää ensi-iltaan. Miten aika menee niin nopeasti?


Meijän viimenen viikko ennen joululomaa oli aika tuskan ja hien takana. Viikko alko sillä, että allekirjoittanut kolmen muun nuoren neidin kanssa suuntasi opiston minibussin kohti rautakauppaa. Voitte vaan kuvitella kuinka hyvin se suju. Oli siinä rautakaupan myyjillä naurussa pidättelemistä ku yritettiin selvittää et millanen vaneeri, miksi ja voiko niitä vaneereita kosketella ja katsoa ennen ostoa. Lopulta jäi vaneerit kokonaan ostamatta, kun tajuttiin ettei meil oo mitään hajua mitä me ollaan tekemässä. Samana päivänä käytiin viemässä meijän uusien sermien malli puuseppien nähtäväks jotta he osaa valmistaa meille neljä lisää. Sekään ei sit kuitenkaan sujunu ihan suunnitelmien mukaan, tämäkin luultavasti koska mulla on niin erinomaista tilannetajua.

 
Tiistaikin alko aikidolla eikä Edi paljoo säästelly. Oli sellanen rääkkitreeni et hapen saanti oli hyvin vähässä ja jokainen lihas huus hallelujaa koko treenin ajan. Sit käytiin ottamassa vihdoin meijän promokuvat. Suolla. Pakkasessa. Kolme tuntia. Harvinaisen vähä porukka kyllä kitis tai vinku vaikka päällä olikin vaan tuulipukuja ja mä sain kuvata toppatakkipäällä. Tää posse rokkaa. Eikä tässä vielä kaikki. Viikko jatku harvinaisen intensiivisellä treenillä näytelmän parissa koko ajan: jos ei Annen ohjaamana niin vapaa-ajalla ja muuten vaan. Haettiin sermit, tehtiin ne loppuun. Viikonloppuna oltiin alotettu lavasteiden hiominen ja maalaaminen valkoseksi ja sitä jatku koko viikon läpi. Lopulta perjantaina tehtyyn viimeiseen läpimenoon mennessä alettiin olla aikalailla valmiita ja läpimeno sujukin harvinaisen kivuttomasti ja nopeasti, vaikka kaikki olikin viikon jäljiltä tosi väsyneitä.


Oltiin myös arvottu ja vähän aikaa sitten jokaiselle oma salainen ystävä jolle piti hankkia (lue: tehdä) joululahja. Oli ihan mahtavaa seurata kuinka paljon aikaa ja ajatusta kaikki oli käyttäny lahjoihinsa. Jokaisen lahja oli persoonallinen, niin antajan kuin saajankin kannalta, ja kaikille tuli tosi hyvä mieli. Anne oli myös leiponu omin pikku kätösin meille yllätyspiparit ja me Annelle yllätysleipäkori (koska Leipäjonoballadi). Vaik olikin vähän kummaa sanoo moikat koska vietetään niin tiiviisti aikaa yhessä, oli pakko todeta et loma alko olemaan jo paikallaan.


Henkilökohtasesti en oo kuitenkaan ihan liikaa ehtiny lomailemaan. Näin lähellä ensi-iltaa markkinointi pitäis olla jo selvillä vesillä, mut näin ei ikävä kyllä ole. Yksi syy tähän on se, että koska Väkivahva teki kaiken niin tiiviisti yksin ilman muun opiston apua, joutuu tietoa vähän kaikesta ja siitä miten ne hoidetaan etsimään ympäri opistoa milloin mistäkin ja jouduttu vähän arvailemaan. Tietenkin tässä vois ajatella, et miks ette tee just niinkuin haluutte. No me ei tehä just niinkuin halutaan, koska siit ei tulis yhtään mitään. Oikeesti. Jos epäilet mun sanoja, et oo selvästi tavannu meitä. Jokatapauksessa mul on menny aika paljon aikaa hoitaen viimehetkien valmisteluja, jotta ollaan varmasti valmiita (ja meil ois yleisöä) kunhan ensi-ilta puskee päälle ja kovaa. Lippuvaraus on nyt avattu, joten sieltä vaan lippuja tilailemaan! Tarkemmat ttästä.

iedot löytyy mm. meidän facebooktahatumasta jonka löydät painamalla

Suosittelen katsomaan tulemista lämpimästi, me rokataan. 
- Heidi