Jaha. Miun vuoro. Elikkäs oon tän opiskelija ryhmän ainut äiti ja vanhin (fyysisesti) ja se kuka tulee joka aamu kouluun täältä muusta maailmasta kun asuntolasta. Bussilla köröttelen onnelisena osallisena. Miulle tämä syksy on ollut hyvinkin kasvattavaa, ja se kasvun tahti näyttää vaan kiihtyvän tässä produktion edetessä. Alussa olin hieman kummissani kotiäidin maailmasta hypätä tänne, intohimoisesti teatteria tekevien nuorien porukkaan. Kummastelut on jo unohtunut ja tuntuu kun oltaisiin tehty yhdessä töitä pidemmänkin aikaa ja se tässä hauskinta onkin. Vaikka meitä on liuta ihan erinlaisista elämistä ja eripuolita suomea tulleita ihmisiä, niin meillä on yksi yhteinen tavoite: kehittyä näytteliänä, taiteiliana. Ja intohimo tähän tavoitteeseen on niinkin suuri, että se kantaa jopa pienien konfliktien yli. Sehän on selvää että konflikteilta ei voi välttyä kun ryhmä vahvoja ihmisiä elelee ja oppii yhdessä. Mutta miun täytyy sanoa että on huidea nähdä ja kokea miten taitavasti tämä jengi tähtää myös yhteiseen tavotteeseen oman tavotteensa lisäksi. En nyt muista oliko ryhmässä toimimiseen parantavasta harjotteesta joku jo täällä kirjotellut, mutta mainihempa silti erään parviharjotteen, jossa jokaisen on kuunneltava koko ryhmän energiaa ja liikuttava sen "alaisena". Tuo harjote oli aluksi hankalaa, ja tunteita nostattavaa, mutta harjotetta toistettiin ja toistettiin ja kuinka ollakkaan nykyään se sujuu, se sujuu! me opimme sen! ei vielä täydellisesti, mutta jokainen osaa olla läsnä yhteisessä energiassa luomassa hetkessä esittävää taidetta. Siitä mie olen ylpeä meistä ja se kuvastaa hyvin meidän henkeä. Ja onhan se myös yksi tärkeimmistä näytteliäntyön tehtävistä, osata toimia yhdessä porukassa, puhaltaa yhteen hiileen ja saada näyttämöllä hommat toimimaan ryhmänä!
Sit vielä vähän henkilökohtaisuuksiin, mie oon Joensuusta kotoisin oleva, paluumuuton (joensuuhun) maailmalta tehnyt kahden lapsen äiti Verna, ikää 31 vuotta (eikä suotta). Itelleni tää vuosi Teatteri Rajarikossa merkitsee tärkeää tietä eteenpäin, minne, sitä en vielä tiedä :) Näen kuitenkin jo nyt tehneeni oikean valinnan vastaanottaessani paikan täältä.
Tällä viikolla ollan opiskeltu aikidoa, kepeillä harjoiteltiin koreografiaa. Hyvin kepit pyörivät. Produktio harjotuksissa käytiin läpi kohtauksia, sekä tehtiin läpimeno jossa oli mukana myös teatterin ammattilaisia: musiikin puolelta , valo ja ääni mies ,lavastus puvustus ammattilainen ja tietty meidän huippu ohjaajammekin. On mielenkiintoista nähdä miten pienistä oudoista palasista syntyy kun syntyykin kokonaisuus, jota voi jo ruveta kutsumaan teatteriesitykskski. Viikko päättyi tanssituntiin, jossa harjoiteltiin autenttista liikettä ilman musiikkia (hyvin kehotietoisuutta lisäävä harjoitus), tehtiin myös itsenäisenä työskentelynä pieni tanssikoreografia sekä tutustuttiin pyörähdykisen maailmaan, jossa mulla menee kyllä pää pyörälle mutta opiskelutoverini kertoivat että se on pään asentotekniikka kysymys, eikä vanhuus niinkuin ensin luulin...
Tässäpä tätä tekstiä tältä erää, vielä viikko opiskellaan ennen joululomaa. Joululomalla rentoudutaan perheiden parissa ja tullaan Tammikuussa jatkamaan uusin voimin saattamaan produktio kunnialla loppuun saakka!
Valoa elämään ihmiset!!!!!
perjantai 13. joulukuuta 2013
perjantai 6. joulukuuta 2013
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Hei, täsä mie!
Olen Enni Kilpeläinen, 21-vuotias alkukantainen nuori näyttelijänalku. Minulla on ilo ja kunnia kuulua Ra(a)jarikko-ryhmään ja opiskella teatteria mitä mahtavimmassa porukassa. Ryhmämme koostuu erilaisista, loistavista, mielenkiintoisista ja lahjakkaista ihmisistä, joita en vaihtaisi mihinkään, vaikka aika ajoin he näkevätkin vilauksen kiukku-Kilpeläisestä.
Tämä kouluviikko oli normaalia lyhyempi tämänpäiväisestä itsenäisyyspäivästä johtuen ja koska luokkalaiseni Karri on kertonut maanantain ja tiistain tapahtumista jää minun tehtäväkseni kertoa keskiviikosta ja torstaista.
Keskiviikkona aloitimme päivän aamulenkillä ja aamiaisella ja näiden jälkeen käymällä läpi itsenäisyyspäiväjuhlan esitystä ennen ohjaajamme Annen saapumista paikalle ja varsinaisen opetuksen alkamista. Iida ja Katariina sonnustautuivat armeija-vaatteisiin ja esittivät kohtauksen Tuntemattomasta sotilaasta.Kohtauksen jälkeen me muu luokka liitymme Iidan ja Katariinan seuraan lavalle ja esitämme yhdessä kappaleen Vapauden kaiho, aluksi reggaea-ja lopuksi humppa-tyylillä.
Itsenäisyyspäivä-esityksen läpikäynnin jälkeen kello oli yhdeksän ja ohjaajamme saapui paikalle. Lämmittelimme tuttuun tapaan joogaamalla, minkä jälkeen aloitimme Leipäjono ballani-näytelmämme läpimenon. Läpimeno sujui todella hyvin ottaen huomioon sen, että saimme tietää roolijaon vasta edellisen viikon lopussa ja ensi-iltaan on vielä pitkä aika. Mutta parempi olla hyvissä ajoin peruspaketti kasassa, jotta ilmaisuun ja rytmitykseen voi keskittyä rauhassa ilman epätietoisuutta siitä, mikä kohtaus on seuraavaksi vuorossa.
Olen itse todella innoissani näytelmästämme! Alkuun teksi tuntui hankalalta, sillä siitä puuttuu eheä, perinteinen juonen kaari. Usean lukukerran jälkeen kuitenkin vaakuutuin tekstin hienoudesta. Teksti on nerokasta ja koskettavaa, täydellinen pohja ja lähtökohta esitykselle.
Leipäjono balladin läpimenon jälkeen suuntasimme koulumme itsenäisyyspäiväjuhlaan. Juhlassa kuultiin mielenkiintoisia puheita koulumme nykyiseltä ja entiseltä rehtorilta sekä Joensuulaiselta sotaveteraanilta. Koulun entinen rehtori kertoi Niittylahden opiston historiasta, joka ulottuu aivan 1900-luvun alkuun. Sotien aikana Niittylahden opiston päärakennus(jossa me teatterilaiset asumme) on toiminut sotasairaalana!
Juhlassa esitimme aamulla kerratun esityksen. Iida ja Katariina saivat paljon hyvää palautetta Tuntemattoman sotilaan tulkinnasta ja Vapauden kaihokin kuulosti kuulemma hyvältä!
Torstai alkoi tuttuun tapaan aamulenkillä ja harjoitustiloihimme Urkalle siirryimme yhdeksältä. Anne teetti meillä pitkästä aikaa hyödyllistä energiataso-harjoitusta, joka auttaa syventämään hahmotusta siitä, millä energiatasolla lavalla toimii.Harjoituksessa liikutaan seitsemällä eri energiatasolla, mahdollisimman pienestä energian tasosta aina pakokauhua muistuttavaan tilaan.Energiatasolta toiselle siirryttäessä katse, hengitys ja kehonkieli muuttuvat. Loistava, kehotietoisuutta lisäävä harjoitus!
Harjoitteen jälkeen siirryimme näytelmän pariin. Tänään oli vuorossa niiden kohtausten treenaus, joita tähän mennessä on ehditty käydä vähiten läpi. Itse istuin jonkin verran katsomossa, sillä en ollut treenattavissa kohtauksissa. Katsomossa istuminen on kaikkea muuta kuin tylsää, sillä toisia katsomalla ja seuraamalla oppii valtavasti!
Oikein hyvää viikonloppua kaikille!
Olen Enni Kilpeläinen, 21-vuotias alkukantainen nuori näyttelijänalku. Minulla on ilo ja kunnia kuulua Ra(a)jarikko-ryhmään ja opiskella teatteria mitä mahtavimmassa porukassa. Ryhmämme koostuu erilaisista, loistavista, mielenkiintoisista ja lahjakkaista ihmisistä, joita en vaihtaisi mihinkään, vaikka aika ajoin he näkevätkin vilauksen kiukku-Kilpeläisestä.
Tämä kouluviikko oli normaalia lyhyempi tämänpäiväisestä itsenäisyyspäivästä johtuen ja koska luokkalaiseni Karri on kertonut maanantain ja tiistain tapahtumista jää minun tehtäväkseni kertoa keskiviikosta ja torstaista.
Keskiviikkona aloitimme päivän aamulenkillä ja aamiaisella ja näiden jälkeen käymällä läpi itsenäisyyspäiväjuhlan esitystä ennen ohjaajamme Annen saapumista paikalle ja varsinaisen opetuksen alkamista. Iida ja Katariina sonnustautuivat armeija-vaatteisiin ja esittivät kohtauksen Tuntemattomasta sotilaasta.Kohtauksen jälkeen me muu luokka liitymme Iidan ja Katariinan seuraan lavalle ja esitämme yhdessä kappaleen Vapauden kaiho, aluksi reggaea-ja lopuksi humppa-tyylillä.
Itsenäisyyspäivä-esityksen läpikäynnin jälkeen kello oli yhdeksän ja ohjaajamme saapui paikalle. Lämmittelimme tuttuun tapaan joogaamalla, minkä jälkeen aloitimme Leipäjono ballani-näytelmämme läpimenon. Läpimeno sujui todella hyvin ottaen huomioon sen, että saimme tietää roolijaon vasta edellisen viikon lopussa ja ensi-iltaan on vielä pitkä aika. Mutta parempi olla hyvissä ajoin peruspaketti kasassa, jotta ilmaisuun ja rytmitykseen voi keskittyä rauhassa ilman epätietoisuutta siitä, mikä kohtaus on seuraavaksi vuorossa.
Olen itse todella innoissani näytelmästämme! Alkuun teksi tuntui hankalalta, sillä siitä puuttuu eheä, perinteinen juonen kaari. Usean lukukerran jälkeen kuitenkin vaakuutuin tekstin hienoudesta. Teksti on nerokasta ja koskettavaa, täydellinen pohja ja lähtökohta esitykselle.
Leipäjono balladin läpimenon jälkeen suuntasimme koulumme itsenäisyyspäiväjuhlaan. Juhlassa kuultiin mielenkiintoisia puheita koulumme nykyiseltä ja entiseltä rehtorilta sekä Joensuulaiselta sotaveteraanilta. Koulun entinen rehtori kertoi Niittylahden opiston historiasta, joka ulottuu aivan 1900-luvun alkuun. Sotien aikana Niittylahden opiston päärakennus(jossa me teatterilaiset asumme) on toiminut sotasairaalana!
Juhlassa esitimme aamulla kerratun esityksen. Iida ja Katariina saivat paljon hyvää palautetta Tuntemattoman sotilaan tulkinnasta ja Vapauden kaihokin kuulosti kuulemma hyvältä!
Torstai alkoi tuttuun tapaan aamulenkillä ja harjoitustiloihimme Urkalle siirryimme yhdeksältä. Anne teetti meillä pitkästä aikaa hyödyllistä energiataso-harjoitusta, joka auttaa syventämään hahmotusta siitä, millä energiatasolla lavalla toimii.Harjoituksessa liikutaan seitsemällä eri energiatasolla, mahdollisimman pienestä energian tasosta aina pakokauhua muistuttavaan tilaan.Energiatasolta toiselle siirryttäessä katse, hengitys ja kehonkieli muuttuvat. Loistava, kehotietoisuutta lisäävä harjoitus!
Harjoitteen jälkeen siirryimme näytelmän pariin. Tänään oli vuorossa niiden kohtausten treenaus, joita tähän mennessä on ehditty käydä vähiten läpi. Itse istuin jonkin verran katsomossa, sillä en ollut treenattavissa kohtauksissa. Katsomossa istuminen on kaikkea muuta kuin tylsää, sillä toisia katsomalla ja seuraamalla oppii valtavasti!
Oikein hyvää viikonloppua kaikille!
tiistai 3. joulukuuta 2013
Reality-sarja nimeltä Ra(a)jarikko
Ehtoota, ihmiset!
Tällä kertaa kirjoittajan penkille istahtaa Karri, 21-vuotias miehen- ja näyttelijänalku Joensuusta. Jos itsestä nyt pitää keksiä jotain kiinnostavaa kerrottavaa, niin... noh, olen vasenkätinen, luokan toinen kahdesta miesopiskelijasta sekä erittäin nolo larppaaja ja roolipelaaja.
Jännittävän reality-sarjamme edellsisessä jaksossa taidettiin päästä torstain läpimenoihin asti. Jatkamma siis perjantaista, joka aloitettiin perinteiseen tapaan tanssilla. Aiheena tunnilla oli erilaiset impulssit mm. kosketuksen ja kuulon kautta. Tunnin loppupuolella häröiltiin hyvin omalaatuisissa äänimaisemissa, jota osa ryhmäläisitä tuotti - ja loppujen tuli improvisoida tanssia/koreografiaa sen pohjalta.
Pikkuhiljaa meistäkin alkaa kuoriutumaan jos jonkinlaista liikkujaa ja taiteilijaa: kaikessa alkaa olemaan aina himpun verran enemmän sitä tekemisen meininkiä sekä vilpitöntä leikkisyyttä, kummastakaan tinkimättä. Väitän, että toissaviikkoisella Pina-elokuvalla saattaa olla jonkinlaista tekemistä asian kanssa.
Mutta päivä jatkuu, milläs muullakaan kuin... kohtaustreeneillä! Etenemistahti on ollut niissä rauhallisen varmaa: kohtaukset hiotaan yksitellen kuntoon, sitten siirrytään seuraavaan. Toistetaan prosessi noin parikymmentä kertaa, sitten sama härdelli aloitetaan alusta vähän tarkemmalla höylällä ja avot! Meillä alkaa olla näytelmä kasassa! Hiomista ja ennen kaikkea työtä on toki paljon jäljellä, turha tässä on ruveta vielä huilaamaan.
Huteralla karrinsillalla (*) voisin mainita sanasen roolijaoista, jotka nakitettiin meille noin viikko sitten keksiviikkona [sic]. Omalle kohdalle sattui mielestäni juuri oikea rooli. En nyt mene puhumaan mistään luonneroolista, enemmänkin sellaisesta, josta itse tulisin saamaan eniten irti, ja jonka esittäjäksi tarvittaisiin juurikin miespuolista kaiffaria. Totta puhuen tuntuu hieman siltä, että pääsen repliikkien määrässä muihin nähden aika helpolla. Toisaalta, jos on vähän reploja, ne oppii helpommin, ja kun replat osaa kunnolla, se antaa tilaa aidolle, vilpittömälle ilmaisulle ja läsnäololle.
Maanantai sujui aika samalla lailla kohtaushäröilyjen parissa. Lavalla on viikonlopun aikana tapahtunut hassuja: sinne on tullut tavaraa ja lavasteita! Ja mustia tanssimattoja! Lava alkaa saamaan pikkuhiljaa muotoaan.
Kohtauksia ei valitettavasti ehditty harjoittelemaan niin montaa ennen kuin kukin vastuuryhmä joutui lähtemään palaveroimaan omiaan. Oman ryhmän (= lavastus- ja puvustusryhmä) palaverissa luotiin semi-lopullista pohjaa näytelmän lavasteille. Ainakin teoria-asteella
Samana päivänä tuli huomattua jotain: oikeastaan jo se, että lavalla on enemmän konkreettista tavaraa, luo uskoa tähän produktioon ja tekemiseen. Ehkä se on vaan se, että on jotain konkreettista, käsinkosketeltavaa, johon uskoa. Tästäkin tulee jotain helevitin [sic] siistiä, sitä vaan pitää rakentaa!
Ja sitten saavutaankin tähän päivään, tiistaihin. Erään ryhmäläisen sanoin me oltiin iltapäivällä oikeassa "tulikokeiden tulikokeessa". Porukkalla alkoi olemaan pientä uupumusta päivän tohinoista, ohjaajakin oli joutunut lähtemään palaveriin ja jättämään meidät oman onnemme nojaan. Tämän lisäksi meidän valo- ja äänilaitteet olivat muualla lainassa, joten niilläkään ei päästy näpräämään. Tehtävänanto: käykää koko näytelmä läpi keskenänne! Joku olisi sanonut, että katastrofin ainekset olivat kasassa... mutta selvittiinkö me?
Oh yes, we did.
Porukka veti hyvällä sykkeellä aika vähillä keskeytyksillä ja oli muutenkin hyvä tehdä, ainakin omalta osaltani. Yeah! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
No mutta. Muutaman päivän hulinat olivat aika lailla siinä, seuraavassa jaksossa jotain muuta.
"Palataan astialle, näkemiin."
Tällä kertaa kirjoittajan penkille istahtaa Karri, 21-vuotias miehen- ja näyttelijänalku Joensuusta. Jos itsestä nyt pitää keksiä jotain kiinnostavaa kerrottavaa, niin... noh, olen vasenkätinen, luokan toinen kahdesta miesopiskelijasta sekä erittäin nolo larppaaja ja roolipelaaja.
Jännittävän reality-sarjamme edellsisessä jaksossa taidettiin päästä torstain läpimenoihin asti. Jatkamma siis perjantaista, joka aloitettiin perinteiseen tapaan tanssilla. Aiheena tunnilla oli erilaiset impulssit mm. kosketuksen ja kuulon kautta. Tunnin loppupuolella häröiltiin hyvin omalaatuisissa äänimaisemissa, jota osa ryhmäläisitä tuotti - ja loppujen tuli improvisoida tanssia/koreografiaa sen pohjalta.
Pikkuhiljaa meistäkin alkaa kuoriutumaan jos jonkinlaista liikkujaa ja taiteilijaa: kaikessa alkaa olemaan aina himpun verran enemmän sitä tekemisen meininkiä sekä vilpitöntä leikkisyyttä, kummastakaan tinkimättä. Väitän, että toissaviikkoisella Pina-elokuvalla saattaa olla jonkinlaista tekemistä asian kanssa.
Mutta päivä jatkuu, milläs muullakaan kuin... kohtaustreeneillä! Etenemistahti on ollut niissä rauhallisen varmaa: kohtaukset hiotaan yksitellen kuntoon, sitten siirrytään seuraavaan. Toistetaan prosessi noin parikymmentä kertaa, sitten sama härdelli aloitetaan alusta vähän tarkemmalla höylällä ja avot! Meillä alkaa olla näytelmä kasassa! Hiomista ja ennen kaikkea työtä on toki paljon jäljellä, turha tässä on ruveta vielä huilaamaan.
Huteralla karrinsillalla (*) voisin mainita sanasen roolijaoista, jotka nakitettiin meille noin viikko sitten keksiviikkona [sic]. Omalle kohdalle sattui mielestäni juuri oikea rooli. En nyt mene puhumaan mistään luonneroolista, enemmänkin sellaisesta, josta itse tulisin saamaan eniten irti, ja jonka esittäjäksi tarvittaisiin juurikin miespuolista kaiffaria. Totta puhuen tuntuu hieman siltä, että pääsen repliikkien määrässä muihin nähden aika helpolla. Toisaalta, jos on vähän reploja, ne oppii helpommin, ja kun replat osaa kunnolla, se antaa tilaa aidolle, vilpittömälle ilmaisulle ja läsnäololle.
 | ||
| * "Karrinsilta" = Niin hutera aasinsilta, että mokoma romahtaa, ennen kuin sitä päästään edes ylittämään. Tällaisia on päässyt toistaiseksi vain Karrin (= minun) suusta. |
Kohtauksia ei valitettavasti ehditty harjoittelemaan niin montaa ennen kuin kukin vastuuryhmä joutui lähtemään palaveroimaan omiaan. Oman ryhmän (= lavastus- ja puvustusryhmä) palaverissa luotiin semi-lopullista pohjaa näytelmän lavasteille. Ainakin teoria-asteella
Samana päivänä tuli huomattua jotain: oikeastaan jo se, että lavalla on enemmän konkreettista tavaraa, luo uskoa tähän produktioon ja tekemiseen. Ehkä se on vaan se, että on jotain konkreettista, käsinkosketeltavaa, johon uskoa. Tästäkin tulee jotain helevitin [sic] siistiä, sitä vaan pitää rakentaa!
 | |
| Meidän lava ennen... |
 |
| ...ja jälkeen viikonlopun. Hurraa! |
Oh yes, we did.
Porukka veti hyvällä sykkeellä aika vähillä keskeytyksillä ja oli muutenkin hyvä tehdä, ainakin omalta osaltani. Yeah! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
No mutta. Muutaman päivän hulinat olivat aika lailla siinä, seuraavassa jaksossa jotain muuta.
"Palataan astialle, näkemiin."
 |
| Kärsimättömille esimakua tulevasta! |
torstai 28. marraskuuta 2013
Torstai 28. Marraskuuta
Moi kaikki!
Mie oon Iida ja kotoisin Hämeestä, vaikka nykyisin taidan enemmän käyttää karjalan murretta (ainiskin Mie ja Sie sanoja). Itsestäni voin ketoa sen, että valmistuin täältä Niittylahdesta keväällä Erä- ja Luonto-oppaaksi, joten tää on tuttu paikka. Nuorempana harrastin teatteria enemmän, mutta lukion paikkeilla se vain jäi ja nyt päätin herätellä innostustani uudestaan.
Viikkomme alkoi läpikäynnillä, jota katsomassa oli ensi kertaa ääni ja valomies Riku ja laulun opettajamme Eve. Tämän jälkeen pidimme pienen palautetuokion, missä puhuimme näytelmän ongelmakohdista ja ideoista, esim. miten valaistaan lava kohtauksissa.
Loppupäivän vietimme Even kanssa laulaen näytelmään tulevilla biiseillä.
Tiistaina jatkoimme kohtausten käymmistä läpi, edelleen ilman rooleja. Samalla keskutelimme mitä kaikkien ryhmien pitäisi tehdä seuraavaksi. Tämän takia lopetimme päivän ryhmienkokoontumisiin.
Keskiviikkona eli eilen aamuni alkoi sillä että kämppis laittoi valot päälle kello 8.00 ja ilmoitti, että olis aika mennä aamiaiselle.Tässä vaiheessa haluan kertoa syyn miksen ollut aamulenkillä: Jalkani ovat täällä hetkellä sen verran kipeät, että on parempi antaa niille lepoa, toivottavasti ne paranee ennen hiihtokautta. No kuitenkin hiukan vikuroiden (kuten aina, Hämäläinen ;) ) pääsin lopulta sängystä ylös ja aamiaiselle.
Aamiaisen jälkeen lähdimme porukalla tyhjentämään erään kontin, jossa oli vielä näytelmävaatteita. Projekti oli nopeesti hoidettu mutta vielä pitäisi selvittää ne, mitä säästetään ja mitä heitetään pois. Ja sitten laittaa ne jonkilaiseen järjestykseen.Voin kyllä sanoa et on paljon rättejä!:) (varsinkin 70-luvun tyyllistä nopeella vilkaisulla katsottuna)
Kun Anne saapui paikalle,saimme lopultakin roolimme. Itse henkilökohtaisesti olin innoissani rooleistani, mutta illemmalla tutkittuani tarkemmin kauhistuin vuorosanamäärästä, mutta eiköhän siitä taas selviä ;)Loppupäivän kävimme kohtauksi läpi uusilla kokoonpanoilla.
Illemmalla katsoimme yleistilassa Michael Mooren dokumentti elokuvan, Capitalism : A Love Story.
Se kertooa kuinka pankit jenkeis häätävät ihmisii ulos kodeista kun nää ei pystyy maksaa lainojaan.
Ja kuinka pankit vaikuttavat nykyisin Amerikan politiikkaan. Suosittelen katsomaan.
Tänään aamu alkoi jälleen samalla tavalla (vikuroin...), ja koko päivän käytiin taas kohtauksi läpi mutta tarkemmin, kuten meidä Legendaarinen ohjaaja Anne sanoi: Aloitamme kohtaukset isoimmalla pensselillä ja pikkuhiljaa pääsemme siihen pienimpään, pikkutarkkaan siveltimeen. Tällä hetkellä käytämme keskikokoista sivellintä.
Kävimme tänään Kurjat nimistä kohtausta taas läpi ja voin kyllä sanoa, et se on kyllä yksi suosikkini koko näytelmässä.
Siinä oli neljänpäivän tapahtumat suunnilleen. Nyt kyllä hämmästelen että sain näin paljon kirjoitettua vaikka tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan blogii.
(okei tässä saatta olla kirjoituvirheitä jonkin verran :) )
Taidan lähtee tästä saunaan, Se on: MORO!!!!!!!
Mie oon Iida ja kotoisin Hämeestä, vaikka nykyisin taidan enemmän käyttää karjalan murretta (ainiskin Mie ja Sie sanoja). Itsestäni voin ketoa sen, että valmistuin täältä Niittylahdesta keväällä Erä- ja Luonto-oppaaksi, joten tää on tuttu paikka. Nuorempana harrastin teatteria enemmän, mutta lukion paikkeilla se vain jäi ja nyt päätin herätellä innostustani uudestaan.
Viikkomme alkoi läpikäynnillä, jota katsomassa oli ensi kertaa ääni ja valomies Riku ja laulun opettajamme Eve. Tämän jälkeen pidimme pienen palautetuokion, missä puhuimme näytelmän ongelmakohdista ja ideoista, esim. miten valaistaan lava kohtauksissa.
Loppupäivän vietimme Even kanssa laulaen näytelmään tulevilla biiseillä.
Tiistaina jatkoimme kohtausten käymmistä läpi, edelleen ilman rooleja. Samalla keskutelimme mitä kaikkien ryhmien pitäisi tehdä seuraavaksi. Tämän takia lopetimme päivän ryhmienkokoontumisiin.
Keskiviikkona eli eilen aamuni alkoi sillä että kämppis laittoi valot päälle kello 8.00 ja ilmoitti, että olis aika mennä aamiaiselle.Tässä vaiheessa haluan kertoa syyn miksen ollut aamulenkillä: Jalkani ovat täällä hetkellä sen verran kipeät, että on parempi antaa niille lepoa, toivottavasti ne paranee ennen hiihtokautta. No kuitenkin hiukan vikuroiden (kuten aina, Hämäläinen ;) ) pääsin lopulta sängystä ylös ja aamiaiselle.
Aamiaisen jälkeen lähdimme porukalla tyhjentämään erään kontin, jossa oli vielä näytelmävaatteita. Projekti oli nopeesti hoidettu mutta vielä pitäisi selvittää ne, mitä säästetään ja mitä heitetään pois. Ja sitten laittaa ne jonkilaiseen järjestykseen.Voin kyllä sanoa et on paljon rättejä!:) (varsinkin 70-luvun tyyllistä nopeella vilkaisulla katsottuna)
Kun Anne saapui paikalle,saimme lopultakin roolimme. Itse henkilökohtaisesti olin innoissani rooleistani, mutta illemmalla tutkittuani tarkemmin kauhistuin vuorosanamäärästä, mutta eiköhän siitä taas selviä ;)Loppupäivän kävimme kohtauksi läpi uusilla kokoonpanoilla.
Illemmalla katsoimme yleistilassa Michael Mooren dokumentti elokuvan, Capitalism : A Love Story.
Se kertooa kuinka pankit jenkeis häätävät ihmisii ulos kodeista kun nää ei pystyy maksaa lainojaan.
Ja kuinka pankit vaikuttavat nykyisin Amerikan politiikkaan. Suosittelen katsomaan.
Tänään aamu alkoi jälleen samalla tavalla (vikuroin...), ja koko päivän käytiin taas kohtauksi läpi mutta tarkemmin, kuten meidä Legendaarinen ohjaaja Anne sanoi: Aloitamme kohtaukset isoimmalla pensselillä ja pikkuhiljaa pääsemme siihen pienimpään, pikkutarkkaan siveltimeen. Tällä hetkellä käytämme keskikokoista sivellintä.
Kävimme tänään Kurjat nimistä kohtausta taas läpi ja voin kyllä sanoa, et se on kyllä yksi suosikkini koko näytelmässä.
Siinä oli neljänpäivän tapahtumat suunnilleen. Nyt kyllä hämmästelen että sain näin paljon kirjoitettua vaikka tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan blogii.
(okei tässä saatta olla kirjoituvirheitä jonkin verran :) )
Taidan lähtee tästä saunaan, Se on: MORO!!!!!!!
 |
| Tämän päivän harjoituksissa oli mukana ekaa kertaa valot. Upeaa! |
 |
| Meidän häkkivarasto on hiukan täynnä... |
 |
| Tämäkin huone... |
 |
| Lisää vaatetta... |
 |
| Pitää vaan pestä, silittää, tuulettaa ja järjestellä. Helppo homma! ;) |
perjantai 22. marraskuuta 2013
22.11.2013
Hei vaan! Mie oon Johanna, 1/14 osa ( tietenkään unohtamatta meitä ohjaavia ammattilaisia!) tämän lukuvuoden Rajarikkolaisista. Lapin överi-ujo tuppisuu, joka ei aina kuitenkaan ole ihan niin ujo, eikä hiljaa ( jos muistaa nukkua ja juoda tarpeeksi kahvia.) Jos jotaki rehellisesti kerron itestäni, niin alku lähtis noin tuohon suuntaan. Hei ja joo, päätynyt olen olemaan porukan nuorin, mikä ei kyllä taida haitata menoa suuntaan eikä toiseen.
Tämän viikon alotimme maanantaina aikidolla ja tanssilla ja vielä ennen iltaa kajauteltiin ilmoille kuorossa Vapauden Kaipuuta, joka on sittemmin pitkin viikkoa laulattanut ja soinut päässä itse kullakin...mutta sehän on vaan täydellistä harjotusta! Vielä me vedetään se kappale täysillä synkassa, just eikä melkeen.
Tiistai, keskiviikko ja torstai sisällyttivät produktioharkkoja, kohtausten demoja lähinnä.Tästä viimeisimmästä tykkäsin itse jo lukuvaiheessa kovin ja tämän hetken hämyisyydessään ja melodramaattisuudessaan Kurjat saattaa olla mun lempparikohta kasvottomien lisäksi (Voiko sitä edes sanoa tässä vaiheessa?) Ehkä mulla vaan on jonkunlaiset kieroontuneet intressit kaikkeen traagiseen.
Keskiviikkona katsoimme myös yhdessä ohjaajamme kanssa dokumentin Saksalaisesta tanssija-koreografista Pina Bauchista, josta itse ainakin tykkäsin paljon. Inspiroivaa.
Ei kait mulla tällä hetkellä muuta.
Ihanaa viikonloppua tasapuolisesti kaikille!
Tämän viikon alotimme maanantaina aikidolla ja tanssilla ja vielä ennen iltaa kajauteltiin ilmoille kuorossa Vapauden Kaipuuta, joka on sittemmin pitkin viikkoa laulattanut ja soinut päässä itse kullakin...mutta sehän on vaan täydellistä harjotusta! Vielä me vedetään se kappale täysillä synkassa, just eikä melkeen.
Tiistai, keskiviikko ja torstai sisällyttivät produktioharkkoja, kohtausten demoja lähinnä.Tästä viimeisimmästä tykkäsin itse jo lukuvaiheessa kovin ja tämän hetken hämyisyydessään ja melodramaattisuudessaan Kurjat saattaa olla mun lempparikohta kasvottomien lisäksi (Voiko sitä edes sanoa tässä vaiheessa?) Ehkä mulla vaan on jonkunlaiset kieroontuneet intressit kaikkeen traagiseen.
Keskiviikkona katsoimme myös yhdessä ohjaajamme kanssa dokumentin Saksalaisesta tanssija-koreografista Pina Bauchista, josta itse ainakin tykkäsin paljon. Inspiroivaa.
Ei kait mulla tällä hetkellä muuta.
Ihanaa viikonloppua tasapuolisesti kaikille!
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
My week with 13 others (Raajarikkoa)
Tere terve kaikille! Mie oon Lilli ja luokkamme pienin, mutten todellakaan vähäisin :) Mulla ei ole kauheasti kokemusta tällaisesta blogin kirjoittamisesta, mutta eiköhän tämä tämän vuoden aikana alla tulla tutuksi.
Tämä viikko on jälleen kerran mennyt hujahtaen. Aamulenkeillä olen käynyt, vaikka hiukan vastaan olenkin kitissyt aamun pimeydestä. Viikko alkoi pitkästä aikaa aikidolla. Harjoittelimme käsilläseisontaa, päälläseisontaa sekä Jacki Chanin taistelukoreografiaa. Tunnin alussa meillä on aina ollut alkulämpät ja venyttelyt. Tällä kertaa Turkka ja Taikku saivat vetovastuun (kenties seuraava kerta napsahtaa mun kohdalle). Arpomisen jälkeen he saivat päätettyä kumpi vetää kumman. Lämmin tuli ja paikat olivat vetreät tunnille. Tunnilla sisäiset ninjamme heräsivät taas eloon. Minäkin onnistuin seisomaan päällä avustettuna ja käsillä itsenäisesti. Taisteleminen oli hauskaa kun pääsi koreografiasta jyvälle. Sitten sai "mätkiä" vaan menemään. Onnistumisen ilo, on se ihanaa!
Viikkojatkui Leipäjono Ballaadin parissa. Teimme anonyymiä jonotusta kohtauksien pohjia sekä muotokuvista samanmoisia. Tekeminen on välillä puuduttavaa, kun joutuu istumaan paljon ja katsomaan sekä keskustelamaan ja analysoimaan tekstiä.Tämä ei aina suju vaivatta ja pientä ärtymystä leijuillee välillä ilmassa. Tämä viikko oli kuitenkin melko hedelmällinen ja rauhallinen. Näytimme yhdessä tekemän kasvottomuus kohtauksen musamaikkalle. Itse pidän kohtauksesta kovin. Eve oli vaikuttunut myös kohtauksesta. Tästä aasinsiltana Even tunneille, jotka poikeuksellisesti pidettiin tiistaina. Suunnettelimme kohtauksia, jotka toteutettaisiin musan ja rytmin keinoin. Voin sanoa sen verran, että kyllä oli hulvatonta sekä maukasta ;)
Näytimme tuotoksemme Anne-ohjaajalle, joka varmaan pissi housuunsa kuunnellessaan meitä.
Uutena tunneilla meillä oli aamujoogaa. Anne opetti meille aurinkotervehdys A:n jota teimme viisi kertaa. Siitä se päivä lähti käyntiin, toisilla enemmän tai vähemmän valaistuneena. Ihkua instat koreografiaa teimme Annen tunneilla. Me oltiin kuulema kehitytty...hihii.. Instant on ollut mulle haastavaa, mutta se on mielenkiintoista. Tosi mielenkiintoista on ollut myös katsoa, mitä muilla on syntynyt.
Keskiviikko, oi keskiviikko! Olin B-day girl, joka vapautui roommaten luvalla aamulenkistä. Thanks for that!
Tänä päivänä puhuimme tunneilla sitten vakavasti. Puhuimme markkinoinnista ja tulevista luennoista, joita oli tulossa markkinoinin, lavstutksen ja puvustuksen sekä valojen ja äänien tiimoilta. Torstaina sitten tanssittiin. Meillä on ollut lyhyt koreografia jota ollaan tanssittu. Liikuimme salin poikki pareittain ja selostimme kun toinen liikkui. Liikuimme tilassa etsien uusia näkökulmia tilaan sekä teimme myös instanttia, tosin tunnetilan kanssa. Tanssissa sekä myös näyttelijäntyössä minun on ollut aina välillä ymmärtää harjoitusten tarkoitusta, mutta toiston kautta on niistä oppinut aina jotain uutta. Voi toki olla, että ne aukeavat minulle myöhemmin. Tanssin jälkeen suunnistimme Joensuun teatterille katsomaan kuuluisan Anne Rautiaisen ohjaamaa 13 uponnutta vuotta. Itse pidin näytelmää himskatin hyvänä. Laulut ja laulaja(t) olivat loistavia, joita oli ilo kuunnella. Myös näytelmän juoni kolmesta naissukupolvesta oli kiintoisa. Hienoja ratkaisuja hienoa näyttelijäntyötä oli nähtävissä. Perjantai menikin luennoissa, joissa keskustelimme ja kyselimme avoimesti.
Keskiviikkona Joensuussa alkoi Rokumentti, festivaali, jossa näytettiin dokumentteja sekä elokuvia. Kävimme viikon aika sivistämässä luokkalaistemme kanssa itseämme. Mm. Kalevala oli hurja kokemus kaikille, jotka kävivät katsomassa sitä. Pistäydyimme samana iltana kaupunginteatterin improclubille. Loistava lopetus synttäreille.
Huh, huh. Ensimmäinen blogi-kirjoitus tehty. Ehkä ensi kerralla vähän rennompaa teksiä. Köyhyys teema on kyllä pyörinyt paljon mielessä niin koulussa kun vapaa-ajalla. Köyhä opiskelija kun olen. Jännittynein, mutta innostunein mielin suuntaan kohti ensi viikkoa. Kenties roolijako tulee selville..
Hauskaa, mutta työntäyteistä viikkoa kaikille raajarikoille sekä tervejäsenisille tyypeille!
Lilly
torstai 7. marraskuuta 2013
Perjantai 8. marraskuuta
Hei hahmot ja muut ihmiset. Mie oon Kylliäisen Turkka ja nyt on miun vuoro ruotia hilpeää elämäämme Niittylahdessa.
Näin heti alkuun on todettava, että mie oon ihan poikki. Tämä viikko (vuoden neljäskymmenesviides laatuaan) on ollut jostain syystä erityisen rankka ja kuluttava, joten paolle kotoiseen Etelä-Karjalaan löytyy nyt tilausta. Oon nukkunut huonosti ja jaksaminen on pitänyt repiä kahvin voimalla ja v-käyrän radikaalia nousua olen säädellyt rajulla tupakoinnilla. Mutta se siitä, puhutaanpa hieman kuluneen viikon tapahtumista.
Leipäjonoballadi alkaa saada muotoaan. Pohjia on alettu tehdä ja kokonaisuus alkaa hahmottua. Tekotapa on hieman kuluttava varsinkin niille, jotka eivät tee mitään, mutta tämä on paras mahdollinen tapa koetella ryhmän rajoja (Ra(a)jarikko kun olemme) ja saada tämä kollektiivi toimimaan. Meidän on muututtava koneistoksi, joka hirvittävällä vyöryllä lasettaa näkökulmaa köyhyydestä ja sen lainalaisuuksista tajuntoihinne. Teitä on varoitettu. Koneistosta puheenollen: uusimman Soundin Rage Against the Machine-juttu palautteli taas perusasioiden äärelle ja muistutteli, miksi yhteiskunnallinen vaikuttaminen, asioiden kyseenalaistaminen ja keskisormen lihaksiston treenaus ja sen suuntaaminen tiettyjä tahoja kohtaan on enemmän kuin paikallaan. "What I gotta do to wake you up?"
Kun nyt sain vasemmistoanarkistisen puheenvuoroni voin taas palata aiheeseen. Siitä tekotavasta, miten pohjia on alettu tehdä. Hyökkäsimme köyhää perhettä käsittelevän aineiston kimppuun ja aloimme tehdä, näytellä. Annoimme toisillemme luvan ohjata ja heittää ilmoille ideoita, joista kehityskelpoisimmat ja maukkaimmat hedelmät sitten poimimme suitsien samalla taiteen superhevosen. Satula on selässä, konin askel hieman epävakaa mutta kohti auringonlaskua ratsastamme kuin Lucky Luke konsanaan. En tiedä miten tämä liittyy mihinkään, mutta olenkin hieman outo ja boheemi opiskelijapoika.
Aamulenkeistä: meidän on tosiaan juostava täällä aamulenkit. Suurin osa käykin säännöllisesti jolkottelemassa pimeässä syysaamussa kuntoaan kohottamassa, pieni otos taas jää vällyjen väliin lämpimään. Mikäli moraalinen selkärankani ei olisi niin taipumaton, jäisin itsekin pyörimään epätietoisuuden limboihin (kutsutaan myös uneksi) mutta ei auta, on lähdettävä sateiseen aamuun hammasta purren. Ja nämä sankariteot palkitaan: tein tänään uuden lenkkiennätykseni, juoksen nykyään puoleen tuntiin melkein seitsemän kilometriä, taino ehkä kuusi ja puoli. This dude's got Stam1na!
Kävimme eilen (torstai 7. marraskuuta) katsomassa Jatkuvaa kasvua-komedian Joensuun kaupunginteatterissa, joka kolahti allekirjoittaneeseen kybällä. Yksinkertainen lavastus rokkasi(vähemmän on enemmän on miulle sanottu), näyttelijäsuoritukset loistokkaita ja teksti mitä mainioin. Kaikkea sitä rivien välistä voikin bongata, jos on avoin ja kuuntelee. Mutta en mie niitä teille kerro, senkin hipit. Huterana aasinsiltana, näin Karria lainatakseni, hipeistä lavalla nähtiin myös Jeesus. Esitys jakoi hieman ryhmämme mielipiteitä, mutta ei valmistava esitys vielä valmis ole, eikä tarvitsekaan. Miulle riittää se, että asia tulee selväksi. Olen yksinkertainen mies, ja jo mainittu yksinkertainen lavastus oli toimivaa. Ei sinne lavalle tarvitse raahata miljoonaa kiloa avaruusromua, kumilohikäärmeitä ja liekinheittimiä tehdäkseen hyvän esityksen. Näyttämömiehet diggaa. Komuutissa porisee kahvi ja tupakkihuoneen sohvilla on tilaa. Lappeenrannan teatteriin terveisiä!
Lopuksi aion hehkuttaa energiatasoja. Energia on se juttu, mikä pitää liikkeessä. Liike ja voima. A new level of confidence and power. Energiatasoharjoitteita olemme tehneet. Niissä säädellään omia energioita koomapotilaasta paniikkihäiriöiseen adrenaliininytkytykseen. "V-tun nytkyt", tokaisi meikämanne yhdessä energia-aistimustreenilössä. Lisäksi bodyjazz on maailman paras keksintö. Gabrielle Roth in memoriam!
Se oli siinä. Mie lähen keittää kahvia ja repimään itsestäni viimeiset mehut Urkassa. Sitten mie lähden Lapekseen. "Lähde Lappeenrantaan, humppa siellä soi..." Nimittäin tällainen, tuossa allaolevassa linkissä. Syy linkitykseen on unettomuuden ylistys. "En saa unta, olen valvonut liian kauan, toivoisin näkeväni edes painajaista." Heviä prkl. Viikonloppuja kaikille ja voimia kaamoksen keskellä. Wöyh!
http://www.youtube.com/watch?v=d7MgeM_9Hpc
Näin heti alkuun on todettava, että mie oon ihan poikki. Tämä viikko (vuoden neljäskymmenesviides laatuaan) on ollut jostain syystä erityisen rankka ja kuluttava, joten paolle kotoiseen Etelä-Karjalaan löytyy nyt tilausta. Oon nukkunut huonosti ja jaksaminen on pitänyt repiä kahvin voimalla ja v-käyrän radikaalia nousua olen säädellyt rajulla tupakoinnilla. Mutta se siitä, puhutaanpa hieman kuluneen viikon tapahtumista.
Leipäjonoballadi alkaa saada muotoaan. Pohjia on alettu tehdä ja kokonaisuus alkaa hahmottua. Tekotapa on hieman kuluttava varsinkin niille, jotka eivät tee mitään, mutta tämä on paras mahdollinen tapa koetella ryhmän rajoja (Ra(a)jarikko kun olemme) ja saada tämä kollektiivi toimimaan. Meidän on muututtava koneistoksi, joka hirvittävällä vyöryllä lasettaa näkökulmaa köyhyydestä ja sen lainalaisuuksista tajuntoihinne. Teitä on varoitettu. Koneistosta puheenollen: uusimman Soundin Rage Against the Machine-juttu palautteli taas perusasioiden äärelle ja muistutteli, miksi yhteiskunnallinen vaikuttaminen, asioiden kyseenalaistaminen ja keskisormen lihaksiston treenaus ja sen suuntaaminen tiettyjä tahoja kohtaan on enemmän kuin paikallaan. "What I gotta do to wake you up?"
Kun nyt sain vasemmistoanarkistisen puheenvuoroni voin taas palata aiheeseen. Siitä tekotavasta, miten pohjia on alettu tehdä. Hyökkäsimme köyhää perhettä käsittelevän aineiston kimppuun ja aloimme tehdä, näytellä. Annoimme toisillemme luvan ohjata ja heittää ilmoille ideoita, joista kehityskelpoisimmat ja maukkaimmat hedelmät sitten poimimme suitsien samalla taiteen superhevosen. Satula on selässä, konin askel hieman epävakaa mutta kohti auringonlaskua ratsastamme kuin Lucky Luke konsanaan. En tiedä miten tämä liittyy mihinkään, mutta olenkin hieman outo ja boheemi opiskelijapoika.
Aamulenkeistä: meidän on tosiaan juostava täällä aamulenkit. Suurin osa käykin säännöllisesti jolkottelemassa pimeässä syysaamussa kuntoaan kohottamassa, pieni otos taas jää vällyjen väliin lämpimään. Mikäli moraalinen selkärankani ei olisi niin taipumaton, jäisin itsekin pyörimään epätietoisuuden limboihin (kutsutaan myös uneksi) mutta ei auta, on lähdettävä sateiseen aamuun hammasta purren. Ja nämä sankariteot palkitaan: tein tänään uuden lenkkiennätykseni, juoksen nykyään puoleen tuntiin melkein seitsemän kilometriä, taino ehkä kuusi ja puoli. This dude's got Stam1na!
Kävimme eilen (torstai 7. marraskuuta) katsomassa Jatkuvaa kasvua-komedian Joensuun kaupunginteatterissa, joka kolahti allekirjoittaneeseen kybällä. Yksinkertainen lavastus rokkasi(vähemmän on enemmän on miulle sanottu), näyttelijäsuoritukset loistokkaita ja teksti mitä mainioin. Kaikkea sitä rivien välistä voikin bongata, jos on avoin ja kuuntelee. Mutta en mie niitä teille kerro, senkin hipit. Huterana aasinsiltana, näin Karria lainatakseni, hipeistä lavalla nähtiin myös Jeesus. Esitys jakoi hieman ryhmämme mielipiteitä, mutta ei valmistava esitys vielä valmis ole, eikä tarvitsekaan. Miulle riittää se, että asia tulee selväksi. Olen yksinkertainen mies, ja jo mainittu yksinkertainen lavastus oli toimivaa. Ei sinne lavalle tarvitse raahata miljoonaa kiloa avaruusromua, kumilohikäärmeitä ja liekinheittimiä tehdäkseen hyvän esityksen. Näyttämömiehet diggaa. Komuutissa porisee kahvi ja tupakkihuoneen sohvilla on tilaa. Lappeenrannan teatteriin terveisiä!
Lopuksi aion hehkuttaa energiatasoja. Energia on se juttu, mikä pitää liikkeessä. Liike ja voima. A new level of confidence and power. Energiatasoharjoitteita olemme tehneet. Niissä säädellään omia energioita koomapotilaasta paniikkihäiriöiseen adrenaliininytkytykseen. "V-tun nytkyt", tokaisi meikämanne yhdessä energia-aistimustreenilössä. Lisäksi bodyjazz on maailman paras keksintö. Gabrielle Roth in memoriam!
Se oli siinä. Mie lähen keittää kahvia ja repimään itsestäni viimeiset mehut Urkassa. Sitten mie lähden Lapekseen. "Lähde Lappeenrantaan, humppa siellä soi..." Nimittäin tällainen, tuossa allaolevassa linkissä. Syy linkitykseen on unettomuuden ylistys. "En saa unta, olen valvonut liian kauan, toivoisin näkeväni edes painajaista." Heviä prkl. Viikonloppuja kaikille ja voimia kaamoksen keskellä. Wöyh!
http://www.youtube.com/watch?v=d7MgeM_9Hpc
tiistai 5. marraskuuta 2013
Moikkulimoikkuliiii!
Täsä mie.
 |
| Rekvisiittavaraston uus hylly (ja mie!) |
Ollaan nyt tässä pari viikkoo oltu meiän uusimman opettajan ja tän produktion ohjaajan Annen kanssa. Miusta on ollu tosi hienoo tähän mennessä työskennellä tässä ryhmässä, koska ohjaaja on alusta alkaen painottanu sitä, että me tehään tätä proggista kollektiivisesti ja kaikkien luovuus tullaan valjastamaan tätä varten. Aikasemmin tällanen tekotapa on ollu tutumpi sellasissa proggiksissa, mitkä ollaan alusta alkaen käsikirjotettu ite, mutta kuitenki ohjaaja on ollu enemmän tällanen autoritäärisempi, kun tällä kertaa.
Normaalisti (eli mihin ite oon tottunu) ollaan aina otettu kässäri, jaettu roolit, luettu tekstiä ja keskusteltu aiheesta ohjaajan johdolla. Tällä hetkellä ollaan vaan luettu näytelmää läpi, mutta rooleja ei oo jaettu. Ohjaaja ei oo istuttanu meiän päähän mitään omia ajatuksiaan vaan kaikki demojen tmv teko ja ideointi on lähteny suoraan meistä itestämme. Se on ollu hienoo.
Lisäks ollaan enemmän tutustuttu omaan kehoon ja sen käyttömahollisuuksiin kaikenlaisen tanssimisen/liikkumisen muodossa. Ollaan tutkittu erilaisia energiatasoja ja unohtamaan ajatteleminen ja luottamaan enemmän oman kehon impulsseihin. Oon jotenki kokenu tietäväni aika paljon, mut tää on nytten kuitenki palauttanu miut maan pinnalle ja saanu näkemään sen, että en mie tästä paljoo vielä tiiäkkää :D Mahtavaa!
Jokainen meiän luokkalainen joutuu laittamaan oman panoksensa tähän produktioon muutenkin kun näyttelemällä oma roolinsa. Meiät on jaettu kolmeen ryhmään:
1. Tekniikka (valo- ja ääni)
2. Puvustus & lavastus
3. Tuotanto & Markkinointi.
Oon aikasemmin opiskellu Outokummussa teatteri- ja esitystekniikan linjalla ja valmistuin sieltä viime keväänä media-assistentiks. Koska miulla on aiempaa tuntemusta tekniikasta, miut on laitettu siihen ryhmään jo valmiiks. Oon myöski tosi kiinnostunu markkinoinnnista, joten aion siitäki ottaa vähäsen selvyyttä, koska sitä en vielä kovinkaan tunne.
Nyt ois kuitenkin aika painua pehkuihin; huomenna innolla aamulenkkeilemään ;)
- Pihla
P.S. Tän meiän luokan yhessä kirjottaman proggisblogin lisäks kirjotan omaa blogia, joka käsittelee enemmän miun tuntemuksia tästä koulusta ja opiskelusta yleensä. Sitä pääsee lukemaan tästä :)
 |
| Tältä meiän huoneessa aika usein näyttää. Hallittu kaaos. |
perjantai 1. marraskuuta 2013
Eilen, tänään ja huomenna
Aloitan kirjottamalla yleisesti meidän linjasta, siitä mitä ollaan tehty ja mitä tullaan tekemään. Teatteri Rajarikko on siis Pohjois-Karjalan opisto ja ammattiopisto Niittylahden uusittu näyttelijäntyön koulutus. Fyysisesti opisto sijoittuu siis Joensuuhun. Opistolla on opetattu teatteria vuodesta 1986 eli noin 27 vuotta. Vuodesta 1998 Niittylahden näyttelijäntyönlinja on kantanut nimeä Teatteri Väkivahva ja nyt, vuonna 2013, linja nimettiin uudelleen Teatteri Rajarikoksi.
Koulutuksen virallisena lehtorina toimii näytteljä Janne Hyytiäinen. Ensimmäisen kuukauden opiskelimme näyttelijtyön perusteita näyttelijä Anna-Leena Sipilän johdolla ja viikon ajan elokuvatuotannosta meille oli kertomassa ohjaaja Markku Pölönen jonka kanssa jatkamme uudestaan myöhemmin keväällä. Keväällä 2014 opiskelemme toisen kurssin näyttelijäntyöstä Timo Ruuskasen johdolla. Näiden lisäksi opiskelemme aikidioa Esa Hirvosen valmentamana ja tanssia Mari Laamasen kanssa sekä laulamme ja teemme musiikkia Eve Pietarisen kanssa.
Tällä nimenomaisella hetkellä teemme tämän vuoden produktiota ohjaaja Anne Rautiaisen kanssa. Näytelmä jota olemme alkaneet työstämään, ja jonka kanssa tulemme tekemään kiertäviä esityksiä, on Emiliä Pöyhösen Leipäjono Balladi. Tämän viikon aikana olemme syventyneet tekstiin ja sen merkityksiin ja ainakin henkilökohtainen mielipiteeni on, että kyseessä on varsin nerokas ja oivaltava näytelmä joka herättää ajatuksia niin ohjaajassa, näyttelijöissä kuin yleisössäkin. Innolla jään odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Koulutuksen virallisena lehtorina toimii näytteljä Janne Hyytiäinen. Ensimmäisen kuukauden opiskelimme näyttelijtyön perusteita näyttelijä Anna-Leena Sipilän johdolla ja viikon ajan elokuvatuotannosta meille oli kertomassa ohjaaja Markku Pölönen jonka kanssa jatkamme uudestaan myöhemmin keväällä. Keväällä 2014 opiskelemme toisen kurssin näyttelijäntyöstä Timo Ruuskasen johdolla. Näiden lisäksi opiskelemme aikidioa Esa Hirvosen valmentamana ja tanssia Mari Laamasen kanssa sekä laulamme ja teemme musiikkia Eve Pietarisen kanssa.
Tällä nimenomaisella hetkellä teemme tämän vuoden produktiota ohjaaja Anne Rautiaisen kanssa. Näytelmä jota olemme alkaneet työstämään, ja jonka kanssa tulemme tekemään kiertäviä esityksiä, on Emiliä Pöyhösen Leipäjono Balladi. Tämän viikon aikana olemme syventyneet tekstiin ja sen merkityksiin ja ainakin henkilökohtainen mielipiteeni on, että kyseessä on varsin nerokas ja oivaltava näytelmä joka herättää ajatuksia niin ohjaajassa, näyttelijöissä kuin yleisössäkin. Innolla jään odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
- Heidi
tiistai 29. lokakuuta 2013
Raajarikkoiset
Tervetuloa lukemaan Teatteri Rajarikon blogia. Kyseessä on Niittylahden opiston uusittu näyttelijäntyönlinja, joka ennen kantoi nimeä Teatteri Väkivahva. Uusien opettajien kanssa linjalla opiskelee yhteensä 15 nuorta aikuista, joista kaksi edustaa maskuliinisempaa sukupuolta. Blogissa puhumme oppitunneista, elämästä asuntolassa sekä erityisesti tiestä kohti vuoden produktiota, Emilia Pöyhösen Leipäjono Balladia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)